Uutiset

Aino Matikainen

Janakkalassa vapaaehtoiset auttavat kongolaisia kiintiöpakolaisia sopeutumaan.

Myös kantaväestön on sopeuduttava, jotta maahanmuuttajien kotoutuminen onnistuisi.

Ensimmäistä kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään nuoria rap-musiikin tekijöitä kautta maan. Kilpailu on avoin kaikille alle 29-vuotiaille harrastelijoille ja ammattilaisille.

Suomen Punainen Risti on huolissaan maahanmuuttokeskustelun kärjistymisestä. Uudet sähköiset viestintäkanavat tarjoavat pienelle vähemmistölle helpon mahdollisuuden levittää rasistisia ja aggressiivisia mielipiteitä ja jopa uhkailuja. Kun nämä uhkaukset poimitaan valta-mediaan, ne saavat kohtuuttomat mittasuhteet ja kärjistävät entisestään suomalaisten asenteita.

Rasisminvastaisella viikolla Punaisen Ristin piirit ympäri Suomea myöntävät ”Maahanmuuttajamyönteinen teko” -diplomeita maahanmuuttaja-asioissa esimerkillisesti toimineille yhteisöille, yrityksille ja yksityishenkilöille.

Kaakkois-Suomen piirin rasisminvastaisen viikon päätapahtumaa vietettiin lauantaina 20.3. Kouvolassa teemalla ”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia”.

Jos Suomessa rasismia vastustaa yleensä hiljainen enemmistö, niin lauantaina tämä joukko näkyi ja kuului Helsingin Narinkkatorilla.

Sivut