Uutiset

Voisin kirjoittaa vaikka siitä mitä Helsingin pitäisi tehdä, mitä palveluita varmistaa asukkailleen, satojen miljoonien eurojen ylijäämällään, mutta koska se koskee vain pääkaupunkilaisia, jätän asian pohtimisen heille. Ja siirryn sen sijaan asioihin, jotka koskevat koko Suomen kansaa, Hangosta Nuorgamiin. Otan muutamia kaikille meille tuttuja esimerkkejä suomalaisten elämästä.

Yle

– Mediassa ja somessa vihailmaisuja on ollut liikkeellä paljon ja ehkä yhteiskunta ei ole puuttunut tähän tarpeeksi vakavasti. Kun ilmapiiri on tällainen, on se riski, että puheista on helpompi siirtyä tekoihin, tuumaa poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist.

Puhe on parasta livenä. Enemmän tätä?

Kaksikielisen seminaarin tavoitteena on tutkiskella sekä kolmannen sektorin että viranomaisten näkökulmia turvapaikanhakijan kuntavastaanottoon ja alkuvaiheen kotoutumiseen. Miten turvapaikanhakijan polku kotikuntaan rakentuu? Mitä esteitä polulla on, millaisia hyviä käytäntöjä on kehitetty esteiden madaltamiseksi, miten sujuvaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä vahvistetaan? Tule jakamaan ajatuksia, kokemuksia ja visioita!

Yara Nardi

Teemasta alustaa Pakolaisneuvonnan lakimies Heli Aali ja Paperittomat-hankkeen koordinaattori Meri Korniloff.

Augustina Jämsä

Kesä vaihtui syksyksi. Olen taas työpöytäni ääressä, kesäloman jälkeen. Keskustelu jatkuu kiivaana niin rasismin puolesta kuin vastaan. Luit oikein, Suomessakin keskustellaan niin kutsutusta oikeutetusta rasismista. Kaikilla on oikeus olla jotakin mieltä, mutta vastuuta vielä etsitään omista sanomisista.

Pixabay

Törmäsin artikkeliin, jossa todettiin ”rasismin tarkoittavan vähemmistöasemaa”. Tutkin kirjallisuutta, jotta ymmärtäisin paremmin mistä rasismissa on kysymys ja törmäsin toiseen tekstiin, jonka kirjoittaja ei hahmottanut, mitä rasismi oikeastaan on. Hän pohti, onko rasismi sopiva termi, vai pitäisikö puhua ”epäreiluismista”. Omien kokemusteni pohjalta olen pohtinut, mitä nämä kirjoittajat oikein tarkoittavat.

Augustina Jämsä

I found an article stating that ``Racism is the minority status´´. In my research I came across another author who could not comprehend what racism is. He was not sure whether to call it ``Racism´´ or `` Unfair-ism´´. Based on my own experiences, I have been trying to figure out the statements.

Augustina Jämsä

Miten maahanmuutosta käytävä keskustelu on vaikuttanut asenteisiin ja turvallisuuden tunteeseen? Miten keskustelukulttuurista saataisiin reilumpaa – keskustelijoiden vastakkainasettelun sijaan tasokasta ja ratkaisuihin keskittymistä?

Kertaluontoisessa kahvilatapahtumassa päästään tenttaamaan asiantuntijoita, kahvitellaan ja etsitään pienryhmissä keskustellen osallistujien näkemyksiä siihen mitä perustarpeita meidän on taattava turvapaikanhakijoille inhimillisen arjen toteutumiseksi? Ja miten niiden toteutumista voidaan parhaiten edistää pääkaupunkiseudulla?

Augustina Jämsä

Päivittäiset tilanteet ja kohtaamiset ovat usein kaikkea muuta kuin sujuvia ja niihin reagoidaan hyvin monella eri tavalla. Jokainen voi miettiä mielessään miten sivistynyt ja hyväkäytöksinen ihminen olisi reagoinut seuraavissa arkisissa tapauksissa. Ihmisten huomion voi saada niin monella eri tavalla ja eri syistä.

Augustina Jämsä

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden tavoitteena on vahvistaa henkilöstön osaamista yhdenvertaisuuden edistämisessä ja moninaisuuden kohtaamisessa.

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen yhdenvertaisuuden toteutumisesta kuten kulttuurista, katsomuksista ja itsemäärittelyoikeudesta Suomen kouluelämässä.

Augustina Jämsä

Onko millään oikeasti mitään väliä? Viime vuonna järjestettiin ennätysmäärä mielenosoituksia. Monellakin asialla tuntui olevan mahdottomasti väliä, joillekin. Ne olivat isoja asioita joillekin, muutamille kymmenille ja tuhansille. Eniten taisimme kuitenkin liikuttua viime vuonna siitä, että meillä on unelma. Meidät herätettiin todellisuuteen.

Ville Kokkola / Suomen Punainen Risti

Miten rasistiseen käytökseen voi puuttua ja minkälaisia tunteita se herättää? Näitä kysymyksiä pohditaan Suomen Punaisen Ristin rasismiin puuttumisen Treenikehässä, jossa näyteltävä tarina on aina erilainen.

Sivut