Uutiset

Eeva Anundi/Ei rasismille! -hanke

Philip Teir pohdiskeli viime sunnuntaina Helsingin Sanomien kirjailijapuheenvuorossa oivaltavasti eroja Ruotsin ja Suomen pakolaispolitiikan välillä. Ruotsissa, kuten muuallakin Euroopassa, kuuluu yhä kovaäänisempi marssisaappaiden kopina. Mutta siellä on myös kiihkeää antirasismia, joka saa ihmiset kaduille ihan eri tavalla kuin Suomessa, Teir toteaa.

Johanna Rojola

Ei rasismille! –hanke, Suomen Pakolaisapu ja Sarjakuvaseura järjestivät yhteistyössä rasisminvastaisen sarjakuvatyöpajan joulukuun alkupuolella Helsingissä. Työpajan ohjaajana toimi sarjakuva-alan monitoimija Johanna Rojola. Työpajaan osallistui vapaaehtoisia muun muassa Kaarlenkadun vastaanottokeskuksesta ja eri kansalaisjärjestöistä, olipa mukana myös muutama ammattipiirtäjäkin.

Anna-Stiina Lundqvist/Ei rasismille! -hanke

Erityisesti lasten ja nuorten suosimilla viestintäalustoilla on erityinen vastuu välittää oikeaa ja kiihkotonta tietoa, joka ei vahvista kielteisiä asenteita vähemmistöryhmiä kohtaan. Kennelliiton jäsenlehdessä Koiramme 9/2013 julkaistu artikkeli esittää kuitenkin yksipuolisen ja asiavirheitä sisältävän tulkinnan islamista uskontona ja muslimeista sen harjoittajina.

Samuli Siirala/Ei rasismille! -hanke

Tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan rasisminvastaiseen jalkapalloturnaukseen Talin jalkapallohalliin Helsinkiin! 

Suomen Punainen Risti

Pakolaistyön neljä vuosikymmentä nyt kiinnostavina kuvatauluina.

Eeva Anundi/Ei rasismille! -hanke

Ei rasismille! -hanke on nyt myös Facebookissa! Tykkää meistä, niin pysyt ajan tasalla hankkeemme ja kumppanijärjestöjemme kuulumisista. Päivitämme sivulle myös muita ajankohtaisia rasisminvastaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyviä uutisia, tapahtumatietoja ja muuta mukavaa. 

Rasisminvastaista viikkoa vietettiin vuonna 2013 maaliskuun 18.-24. päivänä. Yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden teemat kokosivat yhteen ihmisiä niin tapahtumissa kuin verkossa.

Punainen Risti jakaa rasisminvastaisella viikolla 18.-24.3. Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia yrityksille, yhteisöille ja ihmisille, jotka ovat toiminnallaan edistäneet yhdenvertaisuutta.

Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtaja ja valtakunnallisen nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Eero Rämö haastaa kirjoituksellaan kaikki puuttumaan arjen rasismiin.