Näkökulma: Voimaannuttava kamppailu

Pixabay
Kuvaaja: Pixabay

Törmäsin artikkeliin, jossa todettiin ”rasismin tarkoittavan vähemmistöasemaa”. Tutkin kirjallisuutta, jotta ymmärtäisin paremmin mistä rasismissa on kysymys ja törmäsin toiseen tekstiin, jonka kirjoittaja ei hahmottanut, mitä rasismi oikeastaan on. Hän pohti, onko rasismi sopiva termi, vai pitäisikö puhua ”epäreiluismista”. Omien kokemusteni pohjalta olen pohtinut, mitä nämä kirjoittajat oikein tarkoittavat.

Olen valmistunut Turun Ammattikorkeakoulusta hoitotieteiden kandidaatiksi. Olen ollut onnekas, sillä valmistumisesta lähtien olen aina löytänyt itselleni töitä terveydenhuollon alalta. Kuitenkin olen huomannut, että monissa työpaikoissa yhdenvertaisuustyö on vasta alussa. Asia mainitaan strategioissa, mutta sen toteutumista ei seurata eikä yhdenvertaisuuden arvopohjaa korosteta.  Paikoissa, joissa moninaisuuden johtaminen on arvossaan, nämä ongelmat näkyvät harvoin, mutta vähemmistöön kuuluvana jouduin usein epäreilun kohtelun uhriksi.

Työpaikkarasismi

Viimeisin kohtaamiseni työpaikkarasismin kanssa ilmeni mm. niin, että 1) minuun viitattiin ”tummana naisena” nimeni sijasta, 2) kollegat ja esimiehet olettivat minut kykenemättömäksi johonkin tehtävään kysymättä asiasta minulta, 3) hierarkiassa minua alempana oleva henkilöstö ei tunnustanut asemaani, 4) minut suljettiin työyhteisön sosiaalisen verkoston ulkopuolelle ja ”tehtiin näkymättömäksi” siinä määrin, että parityönä tehtäväksi suunniteltuja toimenpiteitä hoidettiin yksin, koska minun kanssani ei haluttu työskennellä. Pahimmillaan minua vastaan liittouduttiin niin, ettei kanssani puhuttu tai edes tervehdyksiini vastattu. Edes työtehtäviin liittyviin kysymyksiini ei vastattu, vaan sain vastakysymyksiä, kuten ”Keneltä sinä kysyt?” ja ”Oletko hullu?”

Asiasta puhuminen ei auttanut, vaan minut leimattiin häiriköksi, tai sanottiin ongelmana olevan suomenkielen taitoni. Ei myönnetty, että työyhteisön tiimitaidoissa oli ongelmia, joihin pitäisi puuttua. Aluksi edes työpaikan luottamushenkilöstä ei ollut apua, mutta lopulta ammattiliitto kuitenkin otti asiani vakavasti.

Jouduttuani tällaisen kohtelun uhriksi, tunsin itseni rikkinäiseksi ja koin tarvitsevani uusia voimanlähteitä ja työkaluja selviytymiseen sekä tukea ihmisiltä, jotka ymmärtäisivät, mitä olin kokenut. Yllätyksekseni harvat ihmiset tai organisaatiot halusivat kuulla aiheesta saati sekaantua siihen.

Vertaistukea työpaikkarasismia kohdanneille

Onneksi sain Helsingissä rasisminvastaisen tapahtuman kautta yhteyden Ei rasismille -hankkeen ja Liikkukaa - Sports for All ry:n ihmisiin. Hankkeen ylläpitämän Ilmoita rasismista -palvelun kautta sain lisää tietoa ja yhteyden Liikkukaa - Sports for All ry:n vertaistoimintaan. Järjestöon monikulttuurisen liikunnan katto-organisaatio ja työskentelee harmonisten suhteiden ja yhteistyön edistämiseksi. Ei rasismille! -hankkeessa Liikkukaa ry kehittää rasismia kohdanneiden vertaistoimintaa. Minut pyydettin kehittämään ratkaisuja kohtaamiini ongelmiin ryhtymällä ohjaajaksi vertaisryhmään, jossa käsitellään työelämässä kohdattua rasismia. Ryhmän tavoitteena oli tarjota monikulttuurisen taustan omaaville työntekijöille tietoa ja taitoja, joilla selvitä paremmin kulttuurienvälisessä työympäristössä.

Mahdollisuus osallistua ongelman ratkaisuun vertaistoiminnan kautta oli todella voimaannuttava kokemus. Oli myös arvokasta ja inspiroivaa päästätoimimaan yhdessä organisaation kanssa, joka monimuotoisuudessaan toimi sujuvassa yhteisymmärryksessä. Tärkeää oli myös tavata monia kantaväestön edustajia, jotka työssään erilaisissa projekteissa toimivat harmonian, suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Myös työkentältä kuului hyviä uutisia. Työnantajani ryhtyi henkilöstöä kouluttamalla toimiin ehkäistäkseen kohtaamaani syrjintää jatkossa. Koulutus käsitteli mm. organisaation yhdenvertaisuusperiaatteita, yhdenvertaisuuslakia ja ihmisoikeuksia sekä työn etiikkaa.

Mitä työpaikkarasismi tarkoittaa ja kuka siihen puuttuu?

Tarkoittaako rasismi siis aina vähemmistöasemaa? Onko rasismia olemassa vai onko kysymys ”epäreiluismista”? Auttaako, jos nostan asiasta metelin? Entä, jos raportoin ”rasismista”tai ”epäreiluismista”useamman kuin yhden kerran, leimaudunko vaikeaksi tapaukseksi? Kääntyykö valitus itseäni vastaan? Entä ammattiliiton edustaja, luottamushenkilö, jolla on sama esimies kuin itselläni? Pelkääköhän nostaa asian esille uskoen sen vaikeuttavan omaa asemaansa työpaikan riitojen sovittelijana? Nämä kysymykset pyörivät syrjintää kohtaavan mielessä.

Olen nyt asunut Britanniassa muutaman kuukauden. Olen viimeistellyt opintojani ja voi olla, että asun ja työskentelen täällä pidempäänkin. Suomalaisen ja brittiläisen arjen välilläon iso ero siinä, että täällä en ole kaduilla kokenut hyökkäyksiä ”erilaisuuteni” takia. Tällä en tarkoita, että suomalaiset kävisivät kadulla käsiksi ihmisiin.

Suomi on hyvä maa ja rakastan sitä. Mutta todennäköisyys sille, että kävellessään kadulla törmää syntyperäiseen asukkaaseen, joka huutaa minulle ”vittu”, ”paska”tai ”neekeri” ilman mitään erityistä syytä on Suomessa selvästi korkeampi kuin täällä. Suomessa sitä tapahtui vähintäin kuukausittain.

Suomi on hyvä maa, mutta

Mitä tulee terveydenhoitoalan moninaisuuden johtamiseen Suomessa ja Englannissa, on mittakaava toki erilainen. Englannissa sekä alan työntekijät että asiakaskunta koostuvat Suomea laajemmasta kulttuurisesta kirjosta ja erilaiset taustat ovat hyvin esillä. Inklusiivisuus on tavoitteena jokaisessa terveydenhuollon organisaatiossa, yhdenvertaisuutta korostetaan voimakkaasti ja kaikkiin rikkomuksiin sitä kohtaan suhtaudutaan vakavasti. Suomessa terveydenhuoltosektori on vasta matkalla kohti tuota kaikkea. Toisaalta Suomi on monia maita edellä vaikkapa terveydenhuollon teknologiassa, turvallisuudessa ja laadussa.

Rakastan Suomea maana, joka antoi minulle siivet, joilla lentää. Se on toinen kotini heti afrikkalaisen kotini jälkeen. Korostan, ettei Suomi ei ole ollut minulle mikään katastrofi, vaan tarjonnut lukemattomia siunauksia ja onnea. Haasteet kuitenkin voimaannuttavat ja kasvattavat meitä tulevaisuutta varten. Unelmoin kuitenkin siitä, että jonain päivänä monikulttuurisuus on terveydenhuollossa etu eikä haaste. Siihen saakka haavoittuvassa asemassa olevat sairaanhoitajat ja muu henkilöstö tarvitsevat voimaantumista ja tukea alalla työskennellessään.

- Catherine

Avun tarinoita