Blogi: ”Jokainenhan varmaan haluaa omaan kotimaahansa”

Laura Honkimäki
Äiti ja lapset tutustumassa pakolaistelttaan Punaisen Ristin yleiskokouksessa Turussa kesäkuussa 2014.
Kuvaaja: Laura Honkimäki

Näin totesi joensuulainen Timo Tikka miettiessään suhtautumistaan kotipaikkakunnalleen saapuviin syyrialaispakolaisiin. ”Kyllä he varmaan tosissaan tarvitsevat apua, kun siellä on vaikeat olot. Luulen, että heidät otetaan ihan ystävällisesti vastaan, sillä karjalaiset ovat vilkkaita luonteeltaan. Toivottavasti olot siellä sitten paranevat, että he pääsevät takaisin, ” Tikka sanoo.

Kaikki kotimaastaan lähtemään joutuvat eivät ole yhtä onnellisessa asemassa, kuin Joensuuhun muutavat syyrialaiset: Lukitusta ruumasta löytyi sadan siirtolaisen ruumiit Libyan rannikolla, otsikoi Helsingin Sanomat pikku-uutisen. Lisäksi aallot olivat huuhtoneet rantaan noin 70 ruumista, 16 ihmistä oli ehditty pelastaa. Tänä vuonna meren oli ylittänyt  75 000 ihmistä jo kesäkuun lopussa, mikä on 15 000 enemmän kuin koko edeltävänä vuonna, YK kertoi. Matkailumainoksissa turkoosina kimmeltävästä Välimerestä on tullut valtava hautausmaa, jonka pohjalla viruvien hukkuneiden määrää on mahdoton arvioida.

Meillä on tapana kurtistella kulmiamme Yhdysvaltojen tiukalle rajavalvonnalle – populaarikulttuuri on täynnään autiomaahan ja rajavartioinnin sydämettömyyteen lannistuvia Meksikosta pohjoiseen pyrkiviä onnen etsijöitä. Kuitenkin samaan aikaan omaan maanosaamme epätoivoisesti pyrkivien kohtalo on vielä synkempi:  meri ei armahda, ja sen yli jollain konstilla päässeiden olot resurssien puutteeseen nääntyvissä eteläisen Euroopan maissa synkät.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho toteaa blogissaan, kuinka  ”varhaisempina aikoina ihmisoikeudet merkitsivät tyypillisesti yksilön ja ryhmien oikeutta olla joutumatta julkisen vallan toimenpiteiden kohteeksi. Esim. oikeus puhua omaa kieltä ja siirtää se lapsille, tai oikeus harjoittaa haluamaansa uskontoa, tai oikeus ilmaista poliittisia ja muita mielipiteitä, tai oikeus olla tulematta syrjityksi taustansa perusteella olivat ihmisoikeuksia. Tällaisille oikeuksille on ominaista, että ne eivät maksa kenellekään mitään, minkä vuoksi ne voidaan turvata kaikille pelkällä hyvällä tahdolla ja poliittisilla päätöksillä. On realistista ja kohtuullista vaatia yhteiskuntia takaamaan tällaiset oikeudet, koska siten toimimalla yhteiskunta ei menetä mitään.”

Halla-ahon tarkoitus kirjoituksessaan on epäilemättä vastustaa Eurooppaan suuntautuvaa muuttoliikettä. Blogi taitaa kuitenkin kääntyä tarkoitustaan vastaan, kun juuri hänen kehumansa ihmisoikeudet ovat niitä, joiden puutteen vuoksi ihmiset pakenevat: Irakin pohjoisosien uskonnolliset vähemmistöryhmät ovat hengenvaarassa, sisällissodasta kärsivässä Syyriassa kulloinkin väärän mielipiteen lausuminen voi johtaa vähintään kidutukseen puhumattakaan Kongon pakolaislapsista, jotka käyvät koulua henkensä uhalla.

Miksi kirjoitan siirtolaispolitiikasta rasisminvastaisen hankkeen sivulla? Koska rasismissa on kyse juuri tästä: ihmiset asetetaan eriarvoiseen asemaan taustansa vuoksi, jolloin jokaisella ei esimerkiksi ole käytännössä samoja ihmisoikeuksia, joiden pitäisi kuulua kaikille, olla universaaleja ja jakamattomia.

Ei ole kaukaa haettua, että jonakin päivänä levottomassa lähitulevaisuudessa suuri ihmisvirta kolkuttelee myös omilla rajoillamme. Siinä vaiheessa meitäkin voisi lohduttaa ajatus siitä, että EU –maat jakavat yhteisesti vastuunsa tulijoista. Muurien laskeminen lisää toki niiden yli kiipijöitä, mutta on kuitenkin sekä inhimillisestä, että oikeudenmukaisesta näkökulmasta oikein. Tämän ymmärtää myös joensuulainen kadunmies ja –nainen, joka toivottaa tervetulleeksi Pohjois-Karjalaan saapuvat uudet syyrialaiset. Suomen kunnat ovat osoittaneet aiempaa suurempaa halukkuutta pakolaisten vastaanottamiseksi. Ruotsin pääministeri kehottaa meitä avaamaan sydämemme. Ensimmäinen yksityisesti rahoitettu avustusoperaatio on aloittanut juuri toimintansa miljonääripariskunnan haravoidessa Välimerta muun muassa tiedusteluhelikoptereiden avulla.Toivottavasti tämä uusi myötämielisyys tulee näkymään myös eurooppalaisen tason päätöksenteossa.

Teksti: Anna-Stiina Lundqvist, viestinnän suunnittelija, Ei rasismille! -hanke